Sormia napsauttamalla, kaikki hajos.

Viikonloppu oli ja meni, kuten kaikki muutkin. Tai no toistaseks näytin olevan kipeä, tai sitten miulla oli vaan henkisesti jo niin paha olla valmiiks, että olo tuntu sairaalta. Muuten oli ihan kiitettävä vkl pitkästä aikaa, vaikka lähinkin tyhmänä ulos puolkuntosena, ei haittaa yhtään.

Ehkä just siks, että sain korjailtua muutaman ihmisen kanssa välejä hieman paremmiks, koska aikasemmin oli vähän kysymysmerkillä että väleissä vaiko ei.

Se siitä hyvästä fiiliksestä.

Muuten onki aika kulunu pakkaillessa ja toissapäivänä alotin piirtämisen, sain jotenkin aikaa muuten kulutettua ja yllättäen tääkin alko sujua paremmin kun ennen, siitä keräsin taas jotain positiivista ja pikku hiljaa alko tuntua siltä, että miullahan menee helvetin hyvin elämässä muuten.

Jooh, tossa kumminkin jokunen aika sitten kuulin tosi ikäviä uutisia yheltä läheiseks tulleelta kaverilta, sen puhelun jälkeen tuntu taas siltä, että kaikki meneekin päin helvettiä. Asiaa en tässä rupia kumminkaan kertomaan, koska se on tosi arkaluontonen asia ja kaverille sitäkin isompi juttu & ainoostaan mie tällä hetkellä tiedän tästä.

Entiije kun en osaa puhua kenellekään, niin turvaudun sitten rustaamaan kaiken tänne blogiin, se helpottaa tätä pahaa oloo jotenkin. Edes vähän. Vaikka asia ei niinkään koske minnuu kauhiasti, niin se pienikin osa siitä tuntuu tällä hetkellä helvetin isolta / painavalta taakalta harteilla. Taas tunnun olevan ihan lähtöpisteessä ittenikin kannalta. Koskaan ei tunnu mikään menevän täysin nappiin, miun elämään vaan näköjään kuuluu se, että kaikessa hyvässä on se kääntöpuolensa, ihan kaikessa.

Vaikka löytäisin hienon pikkukiven maasta, luultavasti joku ajais yli siinä samassa.

Ehkä minnuu vaan vituttaa tää oma tilanne, mikä on aika 50/50. Toisaalta menee hyvin eikä tämmösistä pikkuasioista paranis valittaa, koska on ihmisiä joilla oikiasti menee paljon huonommin kun miulla. Jolla sentään on katto pään päällä, kavereita, hyviä tuttuja sunmuuta. Ja silti mie valitan, mut jokanen isku päähän tuntuu vaan liian lujalta ettei joka kerta jaksais lyödä takasin.  Mutta pakko se on, kun oon päässy pahimman yli, en voi antaa tässä vaiheessa periks ja joutua taas siihen paskakierteeseen, kun viime vuonna.

Haluisin vaan ees yhen päivän, millon mikään ei menis päin persettä. Ehkä miulle ei oo suotu semmosta, mutta odotan kumminkin.