Ulkoasumuutosta & pientä tekstinriimiä
Kattokaa, mie viisastuin alle viidessä minuutissa ihan vähän, bloggerin ulkoasut ei oo koskaan minnuun oikein kolahtaneet, eikä ihtelläkään ollut nyt mitään mielenkiintoa ruveta tappelemaan kaikenmaailman väriyhdistelmien kanssa. Joten reippaana toverina lähdin ettimään netin kautta jotain kivannäköistä, eikä entistä pirteämpää ulkoasua blogille.
Ja TADAA, tällainen tuli bongattua. Ei mikään liian räikeä, muttei sellainen tylsä / synkisteleväkään. Tykkään väreistä, vaikkei tuo pinkki tmv. (mikäonkaan) olekaan mikään mieluisimpia värejä. Harmaa, musta & valkoinen tasapainoittavat tuota kivasti. Olisihan siellä ollut vaikka mitä leiskoja, mutta päätin nyt lyhyessä varoitusajassa napata ensimmäisen itseäni miellyttävän. (Tosiaan tämähän on Myspace Layoutsista, kannattaa käydä kurkkailemassa jos ei oman blogiulkoasun rakentelu nappaa!)
Mitähän vielä jaksaisin kirjoitella. Nyt ei olekaan mitään sen suurempia mietteitä / aatteita, mistä voisin kauhian romaanin kirjoitella iltani kuluksi, ehkä siksi onkin näin turhautunut olo. Kun tämäkin teksti on melko mitäänsanomatonta massakuraa, mutta antaa olla. Oli nyt pakko jotain päästä kirjoittamaan.
Perjantaista aletaan pikku hiljaa päästä yli, ei ole enää nii paha olla kuin silloin. Vaikka tietenkin välillä sellaisia surukohtauksia iskee, mutta huomattavasti lievempiä versioita, kuin mitä 13. päivä oli.
Päivä kerrallaan siis eteempäin, kyllä tämä tästä omalla painollaan. :)
Kirjoittelen taas kun jotain mieleen tulee. Ja edelleen saatte sinne sähköpostiin laittaa niitä ehdotuksia, mistä tänne kirjoittelisin. Kirjoittelen sitten, mistä mielestäni saan parhaiten tekstiä irti!
Kommentit
Lähetä kommentti