Fobiaa ja sensellasta.

Miulle oli tullu pari sähköpostia tän netin ollessa kiinni, mistä pitäis kirjottaa blogiin jonkinlaista tekstinpätkää.

Kaikki oli tosi mielenkiintosia aiheita mistä miulta vois jopa tekstiä tulla enemmän, kun muutama rivi.

Ja aattelin muistakin joskus myöhemmin rustata jotain, mut tää tais olla ehkä parhain mistä päätin ruveta tekstiä luomaan.

Aiheen keksijä ei halunnut nimeensä tänne, joten sitä ei myöskään tulla tekstiin liittämään. (:

TOP 4-, mitkä saa miut ahdistuksen/pelon ym. valtaan.

Nää ei tuu mitenkään järjestyksessä, vaan siten miten mieleen juolahtaa...

Klovnikammo (vir.klovniofobia)

Suoraansanottuna klovnit on yks järkyttävimmistä asioista, mitä mie vaan kuvittella voin. Niitä en todellakaan halua nähdä yhtään missään. Kaikkein pahimman tunteen ne pystyy luomaan tulemalla hirveillä yliammutuilla maskeerauksillansa naaman eteen. Sillon tuntuu että koko keho lamaantuu, silmät muuttuu lautasten kokoisiks ja tunne on sanoinkuvaamaton, olo on kamala ja ihankun joku kuristais kaikinvoimin kurkusta. Myöskin pelkät klovnivideot / kuvat ym.  aiheuttaa jonkinlaisen ahdistuksen ja tekis mieli vaan sulkee silmät ja korvat +käpertyä jalkojen suojaan totaalisesti.

Tästä kammosta en oo vieläkään, about 10vuoteen päässy yli. Enkä usko koskaan lopullisesti pääsevänikään.

Seuratuksi tulemisen pelko (vir.?)

Mitenhän tän selittäis, ei nyt mitenkään tajuton pelko ole kumminkaan. Mutta ehkä pimeellä

kun pitää kipittää kotiin tmv. hiljasta tietä, jossa ei todellakaan liiku yhtään ketään.

Sitten jos joku sattuu vahingossa kävelemään takana, iskee lievä paniikki. Musiikkia en

normaalisti pysty kuuntelemaan, koska sillon en kuule takanatulevan askeleita ollenkaan.

+ Miun on pakko vähän väliä vilkuilla olan yli taakse, minkä matkan päässä takanatulija on.

Vaikka sen tarkotus ei oliskaan seurata, väistämättä semmonen tunne vaan iskee ihan yöstä.

Päivällä ei tämmöstä taas ole, koska ihmisiä nyt liikkuu enemmän jne.

Ahtaiden paikkojen kammo (vir.klaustrofobia)

Ei tääkään mikään hirmunen ole, mutta liitin sen jotenkin tähän otsikointiin. Miulle on hirveetä vaan jos vaikka istun jossain, molemmilla puolilla istuu ihmiset, takana on seinä ja edessäkin on joku este ettei siitä pääse läpi.

Vaikka sivuilla istuvat ois kuinka tuttuja tahansa, silti se on jotain järkyttävää. Ensin iskee melkeenkun lievä jäätyminen,  silmät lasittuu ja viimesenä rupee mm. kädet tärisemään kun mitkäkin. Eikä siitä sitten tuu loppua yhtään millään.

Joskus tätä tärinää ei onneks ilmene, jolloin tää ahdistus"kohtaus" on hemmetin helppo peittää. Tosin naama muuttuu ilmeettömäksi ja ihankun olisin justiinsa aaveen nähny.

Vielä kamalemmaks tilanteen tekee se, jos joku / jotkut rupee siinä samassa tuijottamaan hirviän pitkään,

vois vaikka samantien vajota maan alle siinä vaiheessa piiloon.

Esiintymispelko (vir.glossofobia?)

Tästä en oo koskaan päässy eroon kokonaan, vaikka se on parin vuoden aikana vähän häivettyny. Suuren porukan edessä esiintyminen ihan missä tilanteessa vaan on jotain sanoinkuvaamattoman järkyttävää. Ne monet kymmenet / sadat silmäparit tuijottaa ihan kohtisuoraan, kui ahdistavaa se voikin olla. Yleensä just tällön enemminkin vaan ääni rupee värisemään ja kädet alkaa täristä

tajuttomasti. Sitten alkaa hävettää ja ihmiset tuntuu tuijottavan vielä enemmän. Ihme kyllä että jäätymistä ei oo toistaiseksi tämmösessä tilanteessa osunu kohdalle. Mutta sitä odotellessa...

Tällasia tuli sitten nelisen kipaletta kirjotettua. Toivonmukaan edes joku jaksais tämmösen melko turhan pätkän lukea. Empäs tiedä onko tässä nyt niinkään "paljon" tekstiä, omasta mielestäni ehkä melko vähän kun koko riimin naputteluun meni pieni hetki vaan. ^^

No mutta kumminkin, perjantain kunniaks tuli tällanen väsäiltyä. Katsellaan koska mie taas keksin jotain kirjoteltavaa tännekin.

Viettäkääs kiva viikonloppu ja ei sitten tyhmäillä (paitsi vähän)! (: