One step closer to me.

Aattelin nyt pitkästä aikaa kirjotella vähän asia-aiheisempaa postausta tännekin, nyt kun on enemmän tullu laitettua näitä "höpöhöpö" -juttuja. Sain tän vinkkelin idean Samilta ja sainkin ihan virallisen luvan tehä saman tapasen jutskan kun sillä on blogissaan! Mie vaan teen tän pidemmällä kaavalla ja järkyttävällä tekstinmäärällä, nyt on oikeesti semmonen kirjottamisfiilis.

Elikkäs kirjottelen tähän nyt jotenkuten elämänkerta -tyyppisellä asettelulla tästä huikeesta koulunkäynnistäni siitä kun on niin paljon kyselty. Oikeestaan alotan siitä kun olin tarha-ikänen ja päätän tän tekstinriimin tähän päivään. No ennenkun kerron tässä nyt ihan kokonaan jutun jujun, niin alotan ja päästän teidät uppoutumaan itse tekstiin. (:

Tarha

Tarhaan mie menin viiden kesäsenä, ensin olin Myllymäen päiväkodissa jonkun aikaa ja sieltä vaihdoin sitten Varuskunnan päiväkotiin. Voisin sanoo että ne ajat oli ehkä kaikkein parhaimpia, tarhassa oli ihan rutosti kavereita ja melkeempä kaikki tuli keskenään toimeen. Riidatki oli niin pieniä et ne unohtu melki hetkessä. Oli miulla siellä yks paras kaveri yli muiden, Nelli. Pari kertaa me karattiinkin tarhasta aidan ylitte, mut sit käräytettiin aina jos jotkut muut yritti karata (ilkeitä oltiin hieman). Sitten tää vaihto johonki englanninkieliseen leikkikouluun jossain vaiheessa, ei siinä mitään olihan miulla paljon muitakin kavereita. Muttei kukaan ollu yhtä paras kun Nelli, ei kukaan pystyny korvaamaan sitä. (: 

Sen jälkeen me ei en nähtykkään ikinä / Nellistä ei enää mitään kuulunu..

1. luokka

Eka koulupäivä oli varmaan ehkä jännittävin asia siihen mennessä miun lyhyessä elämässäni. Ketä nyt ei jännittäis uus paikka ja ihan uudet ihmiset? Kävin siis Hämeenlinnan Normaalikoulua (sounds pretty much stupid...) Mitään ihmeellisempää en siitä ajasta muista, kavereita ainakin sain melkeen heti ja opettajana oli kiukkunen kuolleelta haiseva vanha akka, joku Sirkka-Liisa (nimikin jo kertoo et se on joku kurppane ämmä). Vihasin sitä opettajaa jo siitä asti, se oli vaan niin sanoinkuvaamattoman ärsyttävä ja pikkutarkka k a i k e s t a.. Ja jostain syystä parin muun kanssa jouduin selvästi sen silmätikuksi jokskin aikaa, oikeestaan olin niin kauan sen silmätikkuna kun se oli opettajana. Onneks ei ollu kauaa, huh.

2. luokka

Kakkosella vaihdettiin luokkaa, ei hajuakaan miks mutta olin ikionnellinen kun pääsin sen vanhan kotkan kynsistä! Nyt meillä oli semmonen pitkä rillipäinen pälvikalju äijä, Paavo. Oikeesti se oli niin helmi opettaja! Lepposa ja niin ylirento kun vaan voi olla. Se ei motkottanu mistään ja oli muutenki ihan paras. Mie tykkäsin siitä opettajasta eniten ala-asteella, ihme.

Mut sit alko se mitä jokanen kammoksuu, mistä kukaan ei haluais millään ääneen puhua. Kiusaaminen, oikeestaan en ees tiedä mistä se alko ja minkä takia. Luulin päässeeni turvaan kun ekalta luokalta pääsin sen ämmän kynsistä, mutta nyt jouduinkin oppilaiden silmätikuksi. Vaikken omasta mielestäni ollu mitenkään erilainen, samanlainen kun muutkin. Tai no, ehkä aavistuksen hiljasempi ja varautuneempi ihmisten suhteen. Mie oon meleki aina ollu vähän niskakarvat pystyssä uusien ihmisten kanssa. Oli miulla samalla ja parilla eri luokallakin kavereita, jotka parhaansa mukaan piti miun puoliani. Ja isoveli oli saman koulun vanhalla puolella, kun mie olin uudella. Sen taakse menin välillä piiloon, mutten nyt aina voinu juosta broidin turviin. Piti selvitä itsekin!

3. luokka

Kolmosluokka, hrrr ehkä yks kammottavista ala-aste ajoista ikinä. Kiusaaminen vaan jatku jatkumistaan, välillä pahempana ja välillä saatto mennä pari päivää kun kukaan ei kiusannutkaan. Ne oli miun henkirakoja, jolloin revin itteni takasin maanpinnalle, ottamaan taas iskuja vasten kasvoja. Asiasta juteltiin moneen otteeseen opettajan ja vanhempien, sekä koulun kusipäärehtorin kanssa. Mutta mitään ei silti tapahtunu, puhuttelut sunmuut vaan lietso kiusaajia hyökkäämään pahemmin miun kimppuuni. Sen jälkeen lopetin asiasta puhumisen, esitin kaikille että miulla menee koulussa hyvin ja tälleen.

Siinä vaiheessa miun itsetunto laski nollaan, pienikin kritiikki oli kun nyrkkiraudan olis iskeny päin naamaa, kaaduin jokasesta negatiivisesta asiasta ja tunsin hävinneeni tän pelin jo näin aikasin. 

Mutta jollain ihmeen konstilla haavottuneena ja henkisesti puoliks kuolleena sodin pahoja ihmisiä vastaan ja yritin selvitä tästä sodasta hengissä.

4. luokka

Kiusaaminen jatku, jatku jatku ja jatku! Vaikka se olikin pelkkää henkistä kiusaamista, se tuntu silti vaan vuos toisensa jälkeen yhtä helvetilliseltä. Ihmettelen etten sillon jääny koulusta juur ollenkaan pois, vaan menin kylmästi sinne joka helvetin viiden päivän ajan. Vaikka kyllä se söi mieltä ja sielua jokaikinen kiusaamiskerta, en siltikään halunnu antaa vielä periksi. Ajattelin että tästä nyt selvitään vielä, ainakin toivottavasti. Olin itsellekin jo todennu, että tää on jo arkipäivää / tuttu juttu. Aloin pikkuhiljaa hyväksyä sen, että tuun olemaan loppuelämäni se säälittävä koulukiusattu kakara. En jaksanu edes sanoo vastaan kenellekään, tai oikeestaan en vaan uskaltanut.

Sitten tuli semmonen uutinen, mistä huokasin helpotuksesta ja tunnuin saavan elämänilon takasin. Mie vaihdan toiseen kouluun! Samaiseen kouluun oli jo miun kaks kaveria vaihtanu paljon aikasemmin ja nyt miekin oon menossa sinne, vieläpä samalle luokalle kun ne. Se tunne, kun pääsin vihdoin eroon kiusaajistani ja järkyttävän kokonen kivi putos harteilta, se helpottuneisuuden tunne oli jotain sanoinkuvaamatonta. Siirryin "normiksesta" Jukolan ala-asteelle, mikä oli huomattavasti pienempi koulun kun entinen missä olin.

5. luokka

Jukolan ala-asteelle siirryin helmikuun alussa 2006. Taas jännitti niin tajuttomasti uus koulu, uudet opettajat ja vieläpä uudet oppilaat! Onneks helpottavaks tekijäks teki se, että luokalla oli kaks vanhaa tuttua normiksesta, muuten olisin varmaan ollu ihan helisemässä siellä. Jotenkin tunsin itteni paljon itsevarmemmaks, luokka oli paljon rennompi ja siellä uskalsin jopa puhua muille enemmän. Vaikka opettaja olikin isoperseinen aika ärsyttävä ämmä, yh miks en oo koskaan tykänny naisopettajista... 

Alkuun uudessa koulussa meni yllättävän hyvin, sain taas uusia kavereita pari ja tulin suurimman osan kanssa muutenkin ihan hyvin juttuun. 

Mutta sitten alko se mitä en osannu odottaa ja mitä pahiten pelkään, kiusaaminen. Taas?! Miten tää on mahdollista, miten se tuppaan olemaan aina mie joka on kiusaamisen kohde suoraansanottuna. Onko se nyt naamassa vika vai missä, who knows mutta helvetti alko taas. Nimittelyä ym. solvaamista, taas sitä henkistä kiusaamista mikä saa miut vaipumaan ihan maihin ja jäämään sinne. Yllätyin ettei nää miun kaks entuudestaankin vanhaa kaveria tulleetkaan enää väliin, halus kai suojella. vaan omaa nahkaansa.

6. luokka

Kutosluokalle siirryttyä minnuu hirvitti tajuttomasti kesäloman jälkeen mennä kouluun, siellä ne miun kiusaajat odotti koulun käytävällä missä meidän luokka oli. Teki mieli vaan pistää silmät kiinni, painaa kädet korville ja kääntyä ympäri, mutta menin vaan kylmästi eteempäin. Yllätyin, pääsin luokan ovelle mutta mitään ei kuulunut kohdalla eikä selän takana. Ei yhtään mitään, sain päälleni vain pitkät katseet, en muuta. Huokaisin helpotuksesta, ajattelin että nytkö tämä piina oikeasti loppui täällä, saisinko sittenkin käydä edes lopun ala-asteen rauhassa? 

Sydän pomppasi kurkkuun ja kauhu kumminkin iski taas, kun luokkaan oli laitettu uusi istumajärjestys (että mie vihasin niitä ylikaiken, ai perkele!) Ja kas kummaa, istuin kuuden oppilaan ryhmässä, nurkkapulpetissa ja vastapäätä istui vanha kiusaaja numero 1 ja miun vasemmalla puolella kiusaaja numero 2! Oliko tää nyt jotain vittuilua? Yllätyin ettei kumpikaan mitään sanoneet, siis mitään kiusaamiseen viittaavaa. Oikeestaan me tultiin loppupeleissä yllättävän hyvin juttuun, ihan oikiasti. Ne olikin ihan hauskoja kavereita, pakko myöntää. Kai ne vaan kiusas sen takia kun olin yksin ihan uudessa luokassa tai jotain. 

Ja taas oli semmonen helpottunut olo, kun tajusin ettei kukaan enää loppuajasta kiusannutkaan minnuu! Rohkenin olemaan enemmän luokan jutuissa mukana ja näin. (:

7. luokka

Ja sitten yläasteelle, hui apua tää oli kanssa tosi jännittävää kun  taas kerran piti mennä ihan uuteen kouluun ja uusien opettajien pällisteltäväksi. Siirryin Jukolan ala-asteelta Ahveniston yläasteelle, samalle luokalle ei tainnu kutoselta tulla kun pari vanhaa luokkalaista, joiden kanssa taas en sen suuremmin ollu missään tekemisissä mutta tuttuja kumminkin. Luokka oli kyllä ihan täynnä erilaisia ihmisiä, ai että! Alku näytti tosi hyvältä, vaikka olinkin taas se sama sulkeutunu kuoreeni piiloutunu Ira, kun 1-3luokalla. Ja siitä se taas lähti, jouduin jälleen kerran kiusaamisen kohteeksi, mikä ihme siinä on kun aina miulle tuppas käymään näin? No sitä ei onneks kovinkaan kauaa kestäny kun sille tuli stoppi, luojan kiitos. Ja meillä oli ihan tajuttoman ärsyttävä vanha ämmä luokanvalvojana, joku Marjukka vai mikä lie sen nimi olikaan. Se ei kyllä pitäny miusta enkä mie pitäny paskanvertaa siitä. 

Sitten alkokin se maaginen asia kun lintsaaminen, jostain kun taikaiskusta. Kokoajan vaan vähemmän ja vähemmän olin koulussa, etenkin liikunta- ja matikantunnit olin jossain ihan muualla. Matikka on miulle ollu aina ihan hemmetin vaikee asia, en koskaan oo pysyny kärryillä siinä ja en mie sitä koskaan oo halunnu ees kummemmin opetella. Liikunta nyt vaan johtu siitä, että maikka oli täys persreikä! 

Juu sit rupesin olemaan kokonaisia päiviä poissa koulusta, se ei johtunu enää kiusaamisesta vaan siitä ettei minnuu oikeesti pätkänvertaa vaan enää kiinnostanu koko asia. Jotenkuten kumminkin säälistä pääsin kasille.

8. luokka

No täähän ei lähteny sitten ollenkaan käyntiin ja vaihdoin luokkaakin siinä välissä. Koulunkäynti ei kiinnostanu yhtään vaikka olis pitäny, oli paljon muuta tekemistä muka. Hillua himassa ja parin kaverin kanssa ympäri Hämeenlinnaa +aina jonkun kämpillä vaan lahnaamassa. Loppujenlopuks minnuun ei saatu enää mittee kontrollia ja jouduin loppu kouluvuodesta sairaalan osaston kautta käymään "osastokoulua". Siellä oli kyllä yllättävän helmee vaikka vähän jännitti mennä taas uusien ihmisten keskelle. Tulin melkeempä kaikkien kanssa siellä tosi hyvin juttuun ja tälleen, ei mitään ongelmaa.  Sain myöskin sitä itsevarmuutta / rohkeutta kasattua siellä enemmän, sekä sosiaaliset taidot kasvo paremmiksi mitä ne aikasemmin olikaan. Osastolla ei ollu kun miun lisäks 6-7(?) ihmistä, semmonen kiva pieni porukka josta tykkäsin. Emmie tainnu olla siellä kun vajaa ½vuotta, kun pääsin jo pois ja miut tyrkättiin takasin omaan kouluun.

Mut ei se sitten lähteny käyntiin ja jäin luokalleni, tadaa. Se oli kyllä jokseenkin odotettavissa, ei tullu pätkänvertaa yllätyksenä.

8 luokka (taas)

Toisen kerran kasilla, mitä helvettiä? Ei se oikeestaan minnuu haitannu juur ollenkaan, tai no ehkä vähän muttei nyt niin että maailma olis kaatunu. Jouduin johonkin pienluokkaan, missä tunsin itteni ehkä koko kouluaikanani tosi ulkopuoliseksi! Kukaan ei puhunu miulle ja miusta tuntu muutenkin että kaikki tuijotti minnuu ku spitaalista, se oli ihan järkyttävän ahdistavaa ja rupesin olemaan taas kerran pois koulusta. Sittenpä vaihdoin toiseen luokkaan missä oli enemmän tuttuja, mut ei se koulunkäynti parantunu pätkääkään. Motivaatio oli suoraansanottuna niin hukassa, kun olla ja voi. Jouduin taas sinne osastolle, mutta nyt siellä oli semmosta porukkaa että en pystyny oleen siellä yhtään. Joten lähin sieltä(kin) omin lupineni kävelemään ja siihen loppu koko koulunkäynti. 

Tarkkiksellakin olin jossain vaiheessa, siellä tenttasin kasin kokonaan ja pääsin säälistä ysille. Siellä tykkäsin hirveesti olla pienemmällä porukalla. Ehkä siks että siellä oli semmosta rennompaa porukkaa, ettei tuntunu taas että olisin ollu väkisin häkissä. Pakko sanoo että yläaste aikana kävin siellä parhaiten koulua kun koskaan, tosi harvoin olin pois muistaakseni, mut muuten menin kiltisti aina sinne. (:

9. luokka

Ysiä taisin käydä viikon(?) ja siihen se sitten loppu, lähin omin lupineni kävelemään koko saatanan koulusta, sillon se vaikutti tosi hyvältä idealta. Kyllä minnuu yritettiin houkutella takasin kaikin keinoin, koulukodilla ja jollain koululaitoksella (lahteen tai heinolaan) uhkailtiin, mutta empäs ollu moksiskaan.

Ehkä nyt jälkeempäin on semmonen fiilis, että olisin voinu ton koulun oikeesti käydä paljon paremmin kun näin. Mutta turha sitä enää on marista kun on jo myöhästä. :D 

Nyt vaan haen työharjottelupaikkaa kun työkkärissä pari kertaa käyny ja saanu lappuset käteeni. Ensviikolla keskustaan metsästään jotain paikkaa, että loppuis ees hetkeks tää kotona lojuminen. Opiskelua ihme kyllä miulle ei edes ehdotettu, mikä on oikeesti tajuttoman suuri ihme! 

Mutta toivonmukaan saisin jostain työharjottelupaikan, niin sais jotain rytmiä tähän omaankin elämään. Hope so. (: