It's fuckin' year 2013.

En ees muista koska oon viimeks tänne kirjottanu tiettekö yhtään mitään. Tai no kun äkkiseltään vilkasin aikasempaa postausta, niin se onkin viime vuoden marraskuulta. Hyi minnuu kun oon unohtanu ainoon henkireikäni kokonaan, tai ei se ihan nuinkaan oo menny. Miusta vaan on tuntunu ettei ketään enää kiinnosta tää piskuinen bloginhärpäke, vaikken kyllä muiden vuoks alunperin tänne ruvennu kirjottelemaankaan. Olis kumminkin ihan kiva sinällään tietää, että ketkä tän paikan perässä vielä juoksee -vai juokseeko kukaan? 

Tiedän, oon ollu tosi epäaktiivinen ja tyly ja mitä vielä. Ei oo vaan ollu minkäänlaisia ideoita kirjottaa tänne, kun ei mitään puutaheinääpaskaakaan jaksais naputella. Vaikka tästä postauksesta ikävä kyllä semmonen on sitten tulossa. Hajotkaa.

Nyt on siis tammikuu jos joku ei sitä oo vielä hoksannu. En tiiä olisinko ilonen vai mitä, että vietän synttäreitä tossa 11. päivä. Taas vuoden vanhempi ja ryppynaamasempi, no en sentään ryppyjä oo vielä saanu pärstääni. Mut niitä odotellessa. Täähän on vaan yks vuosi enemmän, vaikka tunnen olevani vieläkin ihan kakara, ja niin oonkin. Tässä vielä lapsen kengissä on, vaikka kaupasta saakin röökiä ja kaljaa ostettua mm. (Jeejee?)

Saas nähä mimmonen tosta viikonlopusta sit loppujenlopuks tulee. Vähän pahaa aavistelen että miun kaltanen inhottu hylkiö istuu kotona pelaamassa pleikkaa ja vetämässä kalsarikännit. Kun ei oikeen oo ketään kenen kanssa liikkua yhtään mihinkään. Joo oon tässä parin kuukauden aikana romuttanu niin paljon ihmissuhteita rikki, että voisin jopa sanoo etten omista yhtäkään kaveria just tällä hetkellä. Siis semmosta kunnon kaveria, ei mitään väliaikasta, joka on kaveri vaan sillon tällön. 

Oon oikeestaan sopeutunu tähän ylhäiseen yksinäisyyteeni jo, ettei se oikeestaan enää edes mitenkään harmita. Ei oo pahemmin harmittanu muutamaan vuoteen, kun kavereita ei oo niin sille vaan ei voi mitään. Helppo se on sanoo että nyt ulos hilluun ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Ei se oo niin yksinkertasta miun kaltaselle epäsosiaaliselle ja taas ujoks ryhtyneelle tyypille. Kun ei osaa enää luottaa kehenkään taas, tuntuu että ihmiset johon tutustuu kääntää kumminkin selkäsä hetken päästä. 

"Everybody lies".

Pitäis varmaan yrittää oppia taas luottaan ihmisiin oikeesti paremmin. Ei siinä oo mitään kivaa, väki vetää hirveen herneen nenään kun tajuaa etten osaa luottaa sanomisiin. Enkä yhtään ihmettele, kyllä miekin kattosin hetken kieroon jos on jotain luvattu, toinen kumminki epäröi että luottaa vai ei. Etenkin jos kyseessä on joku "tuttu ja turvallinen" tyyppi.

Ehkä jonain tosi kivana päivänä saan sen luottamuksen muita kohtaan takasin. Kauankohan siinäkin sit taas kestää, pari kuukautta, vuotta kenties? Ei sitä voi väkisinkään hakee takasin, ehkä se ruikuttaen ilmaantuu oven taakse jonain päivänä. Ainakin toivon niin ihan hirveesti, ei tää miustakaan loppupeleissä hauskaa oo. Elää epäröiden jokasen jokasta sanaa, minkä vaan kuulen. Hohhoi.

Jos joku näkee yksinäisen luottamuksen kipittävän jossain, niin olisi kiva jos sitä käskettäisiin tulemaan oikeesti takasin. Oon vaan liian väsyny / laiska lähteen kissa-hiiri -leikkiin sen kanssa.

Sit kun se on back to home, niin ehkä piristyn pari prosenttia lisää -sanotaanko että elämänilo nousee sen 5-10% ylöspäin siinä vaiheessa! (: