Let's play hide and seek

... No jos ei nyt kumminkaan, oon huono siinä leikissä ollu oikeestaan aina. Halusin kumminkin päästä taas kirjottamaan tänne ihan antaumuksella, kun en löydä mun nukkumattiakaan taas tällä kertaa. Musta tuntuu että pään sisällä pyörii taas ihan liikaa asioita, enkä mitenkään saa niitä minkäänlaiseen järjestykseen. En päässy sinne Etelä-Savoon Otavan Opistoon bändilinjallekaan vuodeks opiskeleen, harmittaa muuten ihan helvetisti sekin. Oisin halunnu edes siks vuodeks poies tästä kaupungista, jotenkin vaan maisemat ja eritoten useempi kourallinen ihmisiä tavalla jos toisella ärsyttää tmv.

Jotenkin kaikki yksinkertanenkin tuntuu taas kauheen vaikeelta ja sekavalta, enkä pääse missään yhtään eteempäin. Vaikka haluaisin päästä jatkamaan matkaa, niin taidan vaan junnata tässä samassa kohtaa päivästä toiseen. Julle tahtois nähdä maailmaa, tutustua uusiin asioihin ja ihmisiin! Mutta kun ei, joka päivä samat rutiinit ja kaikki -se kyllästyttää taas tällä hetkellä enemmän kun vähän. Vaikka ei auttais valittaa, itehän oon tähän jamaan aikoinaan joutunu.

Musta tuntuu muutenkin  kun oon päättäny ottaa kuningas alkoholin tosi hyväks kaveriks -niin suurinosa ympärillä olleista ihmisistä on etääntyny tosi paljon. Ei mulle kumminkaan ongelma ole olla selvinpäin, mutta on vaan jees olla semmosessa hyvässä kännissä. Enkä tarkota nyt semmosta örveltämistä, että melkein kontataan kotiin, yrjötään hyvän näkösen jätkän syliin /tai kengille jne. Vaan semmosta että on pieni rohkaistuminen öölin avulla otettu ja pystyy paremmin juttelemaan ihan ventovieraillekin. Siinä onkin se hyvä puoli luultavasti ainoastaan, oon oppinu tän vuoden puolella olemaan avoimempi ja sosiaalisempi. Vaikka eihän se ujous nyt hetkessä, tai välttämättä koskaan lähde musta mihinkään. Oon kumminkin tyytyväinen tämmösenä, millanen oon nytten. En halua ruveta muuttamaan omaa itteäni kenenkään muun takia, en oo sitä koskaan ennenkään tehnyt.

Oon yrittäny tässä taas korjailla välejä muihin ihmisiin ja ihan ok'sti on mennytkin. Ainoastaan yhteen ihmiseen mulla on tällä hetkellä niin välit tulehtunu, että me tuskimpa tullaan niitä korjaamaan muutamaan kuukauteenkaan. Kun yritin vaan tehdä asiaa selväks tälle ihmiselle, niin sehän nyt ymmärsi pointin väärin ja päätti pistää hyökkäys-moodilla takasinpäin. Ja sillon meitsikin sitten hermostu ja koko keskustelu lähti ihan liikaa käsistä.

Ja mustapa tehtiinkin koko helahoidon syntipukki, jumalauta minä en alkanut meuhkaamaan ja jokaikistä mahdollista kirosanaa viljelemään siinä!

Kaduttaa ja ei kaduta, kai sitä jossain vaiheessa joskus voi yrittää selvittää välit kyseisen ihmisen kanssa. Sitten kun pöly vaan on sopivasti laskeutunu, siihen tosin menee varmaan useempia kuukausiakin. Ei tässä mitään kauheen pitkävihasia olla kumpikaan, mutta se pieni kitka välissä estää kaiken. Sisarukset kun on aina tavalla jos toisella samanlaisia, niin mekin ollaan. Ja kun kumpikaan ei osaa antaa periks sitten millään, minkä takia kaikki kränät on aina äityny hirvittävän isoiks. Niinkun tälläkin kertaa.

Että tää kirjottaminen oikeesti taas helpottaa edes vähän. Vaikkei tätä kumminkaan kovinkaan moni luultavasti tuu koskaan lukemaankaan. Niin mua vaan helpottaa avautua edes johonkin, ilman että joku keskeyttää. Tai sanoo, että just nyt jaksa kiinnostaa mikä sua painaa.

Tohon on muuten pakko sanoa yks asia. Ehkä ei raivostuttavinta, mutta ärsyttävää on se kun porukka tulee avautumaan kaikenmaailman elämän murheistansa päivästä toiseen ym. Sitten kun ite haluais puhua, niin yhtäkkiä ketään ei olekkaan missään ja/tai ketään ei kiinnosta. Kun tosiaan olis ihan kiva saada itekin avautua, että joku myös kuuntelis. Eikä vaan aina kuunnella muiden juttuja...