Kukin huijaa itse itseään parhaiten

Onkohan joku muu huomannut, että tästä mun blogista on tullu kun mikäkin angstviils-vitsi? Jopa mä oon, vaikken enää jaksa itseasiassa edes välittää mitä muut ajattelee. En oo kyllä moneen vuoteen, etenkään tälleen netin välityksellä, tulkoon kitisijät kitiseen vaikka kahvikupin ääreen jos niin mieli tekee. Musta vaan tuntuu siltä, että oon nyt melkeen koko vuoden valunu yhtä isoo alamäkee vaan alemmas ja alemmas.
1. Piti käydä se peruskoulu loppuun kotona -se meni puihin.
2. Hain ennen kesää, kesällä, hetken kesän jälkeen töitä - ei napannu mistään. 
3. Oon yrittäny ottaa itseäni niskasta kiinni - sekin meni puihin.

Tuntuu, ettei mikään oikeen enää toimi. Eikä mikään suoraansanottuna enää edes kiinnosta, joo olen nuori ihminen ja elämä edessä ym. skeidaa. Voin sanoo, että kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Ainoo missä tänäpäivänä oon vieläkin hyvä, nii saamaan pääni sekasin alkoholilla.
Se lähti jo käsistä heti kun täytin 18, rupeskin kalja maistuun vaan enemmän ja enemmän. Kesällä varsinkin, siitä se kunnollinen alamäki vasta alkokin. Musta vaan tuntuu, että joka päivä on pakko saada edes se pari bissee, että sitä on tuolla jääkaapissa. Jos sitä ei ole, nii tuntuu että joku seinä kaatuu ainakin päälle ja lujaa. Hajottaa ja väsyttää, vapisuttaa ja ahdistaa.
Kyllä, itse olen tähän päätyny enkä siitä todellakaan ketään muuta syytäkään. Eikä periaatteessa sinällään edes vituta, että oon jo nyt menny näin pohjalle. Kalja on hyvää ja sitä rataa, minkä sitä ihminen itselleen voi. Ei kukaan muukaan täältä pohjalta revi ylös, jos ei todellakaan itse sitä halua. Se liike lähtee ihan omasta päänupista, missä mä olen näköjään päättäny vaan jäädä makaamaan soran ja mudan keskelle.

Pitäis kumminkin ihan oikeesti jo ryhdistäytyä, oon pienen alle vuoden ikäsen pojan kummitäti. Mun pitäis olla semmonen yks hyvä esimerkki ja tukipilari sille (etenkin kun se on vanhempi). Mutta mitä se poika sai? 18vuotiaan melkeen jo deegun tädin itselleen. Joka on suoraansanottuna onnistunu ryssimään oikeat tiet elämästänsä.
Mitään säälipisteitä ym. skeidaa en todellakaan oo hakemassa, haluan vaan kirjottaa mitä pään sisällä liikkuu. Toivon että edes joku vois ymmärtää. Sanotaan että elämä on yllätyksiä ja ihmeitä täynnä, mä en vaan oo moneen vuoteen jaksanu uskoa ainakaan niihin ihmeisiin.

Tän vajaan vuoden aikana oon ryyppäämiselläniKIN onnistunu kusemaan ties kuinka monta ihmissuhdetta. Kuka nyt haluaiskaan olla hyvää kaveria / sukulaista tämmösen kanssa, jonka ajatusmaailma pyörii korkeintaan siinä "mistä tänään sais hommattua bissee ku rahat on vähä niinku finaalissa?" En mäkään järkevänä tämmösen kanssa pyöris ainakaan kauhean useesti.
Oon kumminkin siitä sairaan ilonen, että on mulla vielä pari hyvää kaveria jotka vieläkin (jotenkuten) hyväksyy mut tällasenaan. Ja oman mutsinkin kanssa oon väleissä, vaikkei se tästä mun nykysestä ylenpalttisesta alkoholin kanssa läträämisestä tykkääkään. Ei se sitä aina ääneen sano, mutta lapsi huomaa äitinsä eleistäkin kyllä ihan kaiken.
Voisin sanoo, etten ikinä uskaltais kertoo tätä asiaa omalle faijalleni. Kuinka huonosti mun asiat suoraansanottuna nyt onkaan, se varmaan laittais mut johonkin AA-klinikalle ja päätutkimuksiin samantien, missä vaiheessa oikeen meni vikaan.
No siinä vaiheessa, kun korkki aukes, en edes muista tarkalleen että koska. Tänä vuonna ihan kokonaan, viime vuonna se oli vaan rakosallaan ja asiat oli tavallaan ihan hyvin.

Nyt oon kyllä harvinaisen selvinpäin kun kirjotan tätä, eihän tästä muuten tulis mitään. Kello on muuten yli 3 yöllä, yllättäen oon hereillä. En nykyään saa enää edes nukuttua kunnolla, ellen vedä vaikka sitä pientä pöhnää päälle. Muuten jos yritän saada nukuttua, se menee siihen ympäri sänkyä pyörimiseks ja murisemiseks. Ja aamulla on kun mikäkin räjähtäny zombie jostain hevonkuusesta. Eli ihan hyvinhän tässä siis kaikinpuolin menee joo.

Kiitos ja aamen.