Kinda like a big deal.

" Häntä kippuralla, selkä kyyryssä hämärän tullen teitä viattomia hyypiöitä vaanien aloitan kirjoituksen... "

Mistä moinen otsikointi tähän väliin? Oon tässä nyt viikonpäivät pyöritelly juttuja pään sisällä, että mitä kirjottasin teille tällä kertaa. Ajattelin sitten nostaa kissan pöydälle aiheesta, mistä en oo ennen mitään maininnut.
Ihmisistä, jotka ei nää sitä oman itsensä kauneitta miltään kantilta. Niistä, jotka piiloutuu tummaan kaapuun ja yrittää olla jotain, mitä ei todellisuudessa ole.

... Koska muutkin

Siis, mitä? En oo oikeestaan koskaan ymmärtäny tätä kliseistä lausetta, mitä kuulee ihan jatkuvasti. Minkä takia pitäisi olla samanlainen kuin muut, massan mukava kulkeva tylsä persoona? Ja eritoten, sellainen mikä ei todellisuudessa edes oikeasti ole. Jos joku / muut käyttää skottiruutuhameita, niin pitääkö sitten itsekin ruveta sellaista pitämään vaan koska "muutkin pitää"?
Minkä takia ei voi olla sellainen, mikä oikeasti on. Minkä takia pitää yrittää esittää jotain ihan muuta? Mikä siinä on, ettei uskalleta/haluta tmv. olla oma itsensä.
Senkö takia, ettei pääse siihen tiettyyn "porukkaan" kun ei ole miltein identtinen muiden kanssa? Onko tänä(kin) päivänä asia tämä, että mihinkään porukkaan ei pääse jos ei näytä samalta kuin muut. Minkä takia ei voi vaan olla sellainen mikä on.
Ja onko tämmöiset edes kavereita tmv. jotka eivät hyväksy ihmisiä ympyröihinsä, jos haluaa olla ja näyttää sellaiselta mikä oikeasti on.

En oo koskaan ymmärtänyt tuota asiaa, että pitää melkein tehdä isoja tai pieniä asioita itsensä kanssa jotta pääsisi johonkin tiettyyn porukkaan mukaan. Ja miksi sitten sellaisiin edes halutaan mukaan, jos pitää olla sitä mitä ei oikeasti edes ole. Eihän siinä ole yhtään mitään järkeä!
Ja haluaako ihmiset elää suurimman osan elämästään ihan jonain muuna, ja piilottaa oman oikean itsensä sinne jonnekin syvimpään kuiluun. Mitä todennäköisesti tulee katumaan sitten joskus, ennemmin tai myöhemmin.

Elän tämän elämän sellaisena, kuin olen

Omakohtaistakin kokemusta tästä asiasta on ihan riittävästi. Itsekin olin tämmöinen "massaan hukkuva varjo" johonkin 14-15 vuotiaaksi asti, pieni mustahiuksinen ujo tyttö yläasteella. Sinällään mihinkään porukkaan en silloin ollenkaan halunnut, olenhan aina ollut aikalailla semmoinen omien polkujen kulkija / itsenäinen sielu. Enemmänkin hain jonkinlaista hyväksyntää, etteivät muut huomaisi erilaisuuttani ja ottaisi silmätikukseen. Tunsin oloni jopa ahdistavaksi, ihankuin en olisi ollut minä tässä kehossa.
Eihän siitä mitään hyötyä ollut kumminkaan, yrityksestä huolimatta. Kiusatuksihan siinä siltikin joutui, mutta ei siitä sen enempää.
Pointti asiassa on se, ettei persoonaansa pysty muuttamaan vaihtamalla ulkoista ulkonäköään tmv.

Kumminkin päätin sitten 15kesäisen paikkeilla päätin, etten halua kaikesta huolimatta olla tämmöinen massaan hukkuva sisäisesti kuollut persoona. Heitin sen feikki-itseni (tai ulkonäön) huitsinkuuseen ja päätin olla se mikä olen.
Outolintu-luonnonoikku, tunsin heti olevani juuri se mikä tosiaankin ole. Ei mitään teeskenneltyä pukeutumista, asennetta tmv.
Tuntui kuin olisin päässyt vihoviimein niistä kahleista irti ja sain olla niin vapaa, kuin halusin.
Huomasin myöskin, että vaikka päästinkin todellisen oman itseni vapaaksi ja näkyväksi, niin vanhat ystävät / kaverit olivat siltikin ympärillä. Eivät ne lähteneet yhtään minnekään, vaikken enää näyttänyt/käyttäytynyt kuin he. Olin se Julia, mikä pysyi pitkään piilossa.
Eivät ne todelliset ystävät / kaverit käännä selkäänsä sinulle, teit sitten mitä tahansa. Huomasin saman itsekin, vaikka alkuun ajattelin että nyt ne viimeisetkin toverit kaikkoavat. Toisin kävi, pikemminkin hekin enemmän vapautuivat seurassani.

Nykypäivänä kun katsoo mua, niin näkee sen todellisen Julian. Mikä oikeastaan olen aina ollut, matkan varrella luonnetta ja asennetta toki lisää keränneenä. Sekä itseluottamus nousi huimasti siitä, mikä se oli noin 4-5vuotta sitten. Enkä koskaan tule katumaan sitä päivää, että revin sen tumman massaverhon pois ympäriltäni ja aloin elää omaa elämää. Omalla tavallani, omalla tyylilläni.

Jokainen ihminen on oma persoonansa, mistä täytyy pitää kiinni. Erilaisuus on kaunista ja sitä täytyy vaalia. Uskalletaan olla sitä mitä olemme, oli sitten mitä tahansa. Ei tuomita muiden elämää / valintoja / tekemisiä, jos siihen ei ole mitään syytä. Saatika varaa sanoa mitään.
Annetaan kaikkien kukkien kukkia, kerran täällä vain eletään. Ja se täytyy elää täysillä, omalla tyylillä!