Taputellaan tääkin vuosi kohta pakettiin

... Tai no ei nyt ihan vielä. Mutta eipä tässä näytä enää olevan kun muutamainen kuukausi jäljelläkään. Ihan kauheen nopeesti menny aika taas kun rupee miettiin paremmin. Mitähän tän vuoden aikana oikeestaan on saanu aikaseks.. Ei mitään! Ihan tosissaan, koko vuosi on ollu aikalailla pelkkää haihattelua ja siellä sun täällä heilumista, mutta mitään ihan tosissaan fiksua ei oo saanu aikaseks. Voisin jopa sanoo liki pitäneeni laiskan vuoden kaikesta. Oishan tässä ollu mahdollista tehdä vaikka mitä, mutta äh. Jotenkaan ei vaan oo iskeny yhtään mikään, ei oo jaksanu alkaa stressaamaan kaikesta. Siihen kun on tunnetusti ihan hemmetin paha tapa kerätä kauheet paineet asioista, ja alkaa vaatimaan iteltään ihan liikoja. Ja sit sitä onkin taas lähestulkoon hermoraunion reunalla keikkuva hiipitti, kiitos mutta ei kiitos. Tästäkin on monen monen kerran kokemusta, ja se elpyminen siitä joka ikinen kerta oli uskomatonta tappelua ittensä kanssa.
Ehkä pitäis opetella käsitteleen asioita vähän iisimmällä tavalla, eikä lätkästä samantien tavotteita kattoon saakka ja ruveta henkisesti patistaan itteensä ihan väkisin. Helpostihan siinä alkaa ihminen henkisesti palaan loppuun pidemmän päälle, eikä se oo mikään hauska juttu ollenkaan.

Onhan tääkin vuosi sit muuten ollu semmosta ylä- ja alamäkee että altapois. On pientä ihmistä koeteltu niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Saan vaan tajuttoman paljon olla kiitollinen tukiverkostosta ympärillä, että pahimpinakin aikoina on pysyny pää kasassa ihan kiitettävästi. Vaikka välillä on tuntunu siltä jopa, ettei millään huvittais nousta sängystä ylös. Aina on ollu kumminkin joku syy repiä ittensä sieltä, kattoo peiliin ja huitasta vaikka avarilla päin näköö. :D
En kyllä yhtään tiedä, missä jamassa olisin ilman ihmisiä ympärillä. Eihän näitä roppakaupalla ole, mutta ne mitä on, on kaiken A ja O. En mä tarvitse kymmeniä ihmisiä edes ympärilleni, pieni ja tiivis porukka on kaikkein tärkein asia. Ja siitä tunnistaa myöskin ne, jotka ihan tosissaan välittää ja on tukemassa kun tarve on.
En välttämättä tarpeeks usein taida näitä ihmisiä siitä kiittää, oon aina ollu huono näyttään omaa tunnepuoltani. Siinäkin ois yks asia, mikä pitäis saada korjattua kuntoon ihan kunnolla. Jotenkin se vaan ajatuksenakin tuntuu kauheen isolta asialta. Mutta en rupee siitä yhtään enempää ressaamaan, ehkä se korjaantuu ajanmittaa kun pikkuhiljaa sen suhteen ajatusmaailmaakin muuttaa raiteillensa.

Tää nyt oli vaan tämmönen pieni lauantai-illan tekstiryöppyämä. Tuli vaan hirvee fiilis päästä kirjottaan tuttuun tapaan sekavia ajatuksiani johonkin. Onneks on tää bloginpahanen, mihin tuo turruttaa joitain ajatuksia pään sisältä ulos.
Ja mikä parasta, tää ei edes tuomitse tai keskeytä joka viides sekunti. :D
Uskomatonta että oon tätäkin pitäny jo useemman vuoden pystyssä, enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Tuskimpa koskaan osaan tätä totaalisesti lopettaa ja poistaa.

Joskus vuosien, vuosien päästä voin sitten ehkä naureskella näitä positiivisia, ankeita ja epämääräsiäkin tekstejä. Ja kuvia, mitä ei muualta oikein löydy kun täältä. 
Nyt tää toimii enemmänkin hetkellisenä pakokeinona, kun tuntuu ettei kenellekään muulle osaa luoda sanoiks näitä juttuja pään sisällä. Ainakaan sillain järkevästi.