"Itkettiin, raivottiin, tuomittiin kuolemaan."
PS. Vietin muuten synttäritkin (11.1) mukavasti tässä sairastellessa! Että oikein "mukavissa" tunnelmissa tuli 21 vuotta mittariin. :D
Ompas hieman ehkä ankeampi otsikointi heti vuoden ensimmäiselle postaukselle, mutta se ei kyllä viittaa mitenkään tähän tekstiin. Tuli vain mieleen, kun tuossa Apulantaa tuli aikaisemmin aamulla kuunneltua samalla, kun kävin äiteen koiran kanssa ulkona.Mitenhän tämän jutun aloittaisi, sanotaanko vaikka että vuosi 2016 ei alkanut ihan niin mahtavasti kuin oli suunniteltu. Ainoastaan uusi vuosi meni kosteissa merkeissä ja vallan hienosti, ja mitä hienommassa seurassa. Siitä sitten pari päivää myöhemmin se alamäki alkoikin hiljaa hiipien, ettei semmoista olisi edes osannut odottaa.
Kaikkihan alkoi ihan vaan pienellä flunssalla, kuumeen hypellessä siinä 37-38 asteen molemmin puolin, välillä käytiin alilämmönkin puolella.
Yleensä oon tosi harvoin kipeenä, ja sillon kun oon niin se on sitten tosi pitkäkestonen juttu, joten ei
yhtään yllättänyt että tätä kesti semmoisen viikon.
Viikossa kumminkin rupesi kunto romahtamaan salakavalasti kokoajan huonompaan päivä päivältä, vaikka joinakin aamuina tuntui että olisi jo vähän voiton puolella.
Ei vieläkään pistänyt hälytyskelloja soimaan, astetta rankempi flunssahan tää taitaa vaan olla. Mutta kun enää ei pystynyt syömään ja sängystä nouseminen oli tuskallista, olisi pitänyt lähteä lääkäriin.
Mutta ei, päivät pitkät meni aikalailla makoillessa / juodessa / syödessä ja podeten kuumeen heittelyä 35-40 asteen välillä / keuhkojen kipuilua pahan yskän takia.
Vessaan meneminen kesti kauan ja se oli jotakin kamalaa, keuhkot ei meinannu sitä 3-4metrin matkaa edes kestää ja istuminen tuntui kidutukselta. Päässä humisi ja keuhkot yritti sanoa itsensä irti.
Tätä se oli sellaiset 1½ viikkoa, kunto tuntui romahtaneen ihan kokonaan siinä ajassa, kunnes oli vihdoin ja viimein ihan pakko mennä ensiapuun. Olo ei parantunut, mikään kikkakonsti ei auttanut oloon mitenkään. Välillä alkoi jo tuntua, ettei ollut varma onko hereillä vai houraileeko omiansa. Vähän tyylillä "mikä maa, mikä planeetta?"
No sittenhän lähdettiin autokyydillä kohti Kanta-Hämeen keskussairaalan ensiapua tuulispäänä, meikäläinen takapenkillä lähestulkoon puolitajuttomana. Paikanpäälle päästyä saatiin odottaa ensin suunnilleen 2tuntia että pääsin ensimmäisenä verikokeisiin. Siinä sitten taas muistaakseni muutamainen tunti saatiin ensiavussa odottaa, että pääsin lääkärille. Siellä sitten tutkttiin veren hapetus, kuunneltiin keuhkot, tutkittiin poskipäät /ja korvat, sekä mitattiin myös tyypillisesti verenpaine ym.
Tällaisia tuloksia tuli lääkäriltä.
Veren hapetus: 74, syvään hengittäessä nousi 91.
Ala -ja yläpaine: En tarkalleen muista, mutta oli ok.
Syke: 110.
Tän jälkeen mentiin taas aulaan odottamaan, että pääsisin röntgeniin keuhkokuvauksiin. Yllätys yllätys, tätä sai taas odottaa ikuisuuden, että meinasi uni tulla odotellessa! .D Ja keuhkokuvien jälkeen sai taas odottaa pitkän tovin, ennenkun pääsin taas lääkärille.
Keuhkoissa oli todella paljon muutoksia, mikä oli itseasiassa jo lähellä vaarallista. Tässä vaiheessa sanottiin olevan vain määrittelemätön keuhkokuume.
Samoten tulehdus- ja munuaisarvot oli jopa jo hälyttävät, että itsekin säikähdin miten tuommoiset olivat.
Siitähän mut siirrettiin samantien sisätautien erikoispuolelle omaan huoneeseen pötköttelemään.
"En kuuteen vuoteen oo nähny sun ikäsellä tämmösiä keuhkoja."
Totesi lääkäri, eli ilmeisesti aika pahan näköset kuvien perusteella.
Tulehdusarvo: 169
Munuaisarvo: 132
Kyllä sitten erikoispuolenkin mun hoitava lääkäri sanoi, että ihmetteli miten ylipäätään näillä tuloksilla / keuhkoilla oon edes pystyssä. Moni tässä tilanteessa olis jo suunnilleen tehohoidossa, saanen kiittää suoranasanottuna hyvää yleiskuntooni vain tästä.
Sitten alkoi taas se verikokeiden otto käsitaipeista, enpä edes muista kuinka monesti. Tässä vaiheessa kello tais olla jotain vähän päälle 9 illalla jo.
Sitten hetken yksikseen olon jälkeen päätettiin laittaa kanyyli, että saadaan samantien antibiootti suoneen +suolaliuos jotta saadaan aloitettua nesteytys heti. Senverta pahasti kuivunut keho kun oli.
Kanyylin laittohan ei tosiaan mennyt kuin Strömsössä, huoneen viileys ja ohuet verisuonet tuottivat ongelmia kunnolla.
Peräti jopa 3hoitajaa kävi katsomassa saisiko laitettua sitä kanyylia kämmenselkään, mutta ei. Ja voin sanoa että yhdessä vaiheessa meinasi iskea uskomaton turhautuminen. Väsymys ja nälkäkin kun oli, niin käsien ronkkiminen ja tutkiminen nostatti ärsykettä entisestään.
Kunnes sitten vihdoin ja viimein puoli 10 jälkeen kutsuttiin anestesia-lääkäri paikalle, voi sitä helpottuneisuuden tunnetta siinä vaiheessa. Eipä mennyt siinä kuin kymmenisen minuuttia, kun oli kanyyli vasemmassa kämmenselässä vihdoin ja viimein.
Ja tietenkin uskomattoman kipeät kädet, ajatellä että nyt yli viikon jälkeen löytyy mustelmat tästä hässäkästä.
En ollutkaan kuin sen yön vaan tarkkailussa, että antibiootti alkaisi tehoamaan ja nesteytys aloitettua. Jos nämä eivät olisi tuottaneet tarpeeksi tulosta, olisin automaattisesti jotunut jäämään pidemmäksi aikaa sairaalan hoteisiin.
Sunnuntai-aamu kymmeneltä pääsinkin sitten kotiin, mukaani sain 150mg Doximycin-antibootti kuurin, mikä loppui vihdoin ja viimein tänään.
Tässä päälle viikon oonkin ottanut vaan rauhaksiin niinkuin pitääkin, että saa keuhkot levätä ja itsensä nesteytettyä. Jälkimmäinen on onnistunut hyvin, keuhkojen kanssa onkin sitten pidempi prosessi. Esimerkiksi syvään henkeen en vieläkään pysty vetämään kunnolla, lenkillä en pysty käymään / muutenkin kaikki rasittava tekeminen käy keuhkojen päälle. Ei onneksi enää niin pahasti kuin viime viikon alussa, mutta kyllä vieläkin huomaa ettei keuhkot ihan täysin kunnossa ole.
Nyt varmasti monia kiinnostaa, että mikä oikeen vaivana oli? Ei, se ei ollutkaan ensiksi epäilty keuhkokuume, vaan influenssa-bakteerin aiheuttama raju infektio molemmissa keuhkoissa.
Kommentit
Lähetä kommentti