Askel kaks, stop
Tähän postaukseen ei tuu kuvia, kun ei oo jaksanu kuvata mitään. Ei edes ikkunasta puiden lehtiä. Tosin eipä niissä kuvattavaa oliskaan.
Mistähän edes alottasin, joo viime vuodesta lähtien oli tarkotus kirjotella joka kuukausi jotain. Mutta jotenkaan ei vaan saanu irti mitään itestään ennen tätä.
Tääkin rustaus tulee pitkästä aikaa yöllä, kun yhessä vaiheessa olisin ollu jo nukkumassa tähän aikaan. Mut jotenkin ne vanhat paskat jaksaa nostella päätään tähän aikaan vuodesta. En halua, en pysty, eikä oikeestaan edes huvita.
Yleensä ihmisen mieli piristyy kun tulee kesä, mutta oma mieli vaan tummenee ja uppoo niihin syviin vesiin. Jotenkin nää kesät saa mut vaan niin pahalle mielelle ja jäämään sinne kotiin. Vaikka ilma ois kun morsian, kaikilla kivaa ja niin pois päin.
Paha olo ei johdu ihmisistä, eikä edes (taas) siitä etteikö "kehtais" tän näkösenä mennä ulos. Vaan se on siellä syvällä pääkopan uumenissa.
Ja taas tulee vielä enemmän entisestään se "vieraantuminen" muista, jotenkaan ei vaan halua näyttäytyä missään. Korkeintaan pakollisesti kaupassa. Lenkille pääsee onneks senverta syrjemmille seuduille, missä ei pahemmin ketään vastaan tule. Tai sit käy myöhään yöstä.
Tälläkin hetkellä vähän mietin että mitä ja miten kirjottasin, vaikka hetki sit oli asiaa vaikka puolelle Suomee jakaa.
Kun sitä pahaa oloo ei osaa käsitellä kokonaiskuvana ite, niin miten siitä osais kirjottaakaan järkevästi.
Kaiken huomas jo siitä, miten yht'äkkiä unirytmi menikin päälaelleen, muutama kuukausi sitten olin jo nukkumassa ennen 11 illalla, ja heräs skarppina 5-6 väliin. Mut nykyään tää valvomine menee tähän myöhempään yöhön, yrittäen ottaa koppia omista ajatuksista tuloksetta. Nuku max. 1-3tuntia kokonaisuudessaan vähän väliä heräillen. Ja seuraavana päivänä väsyttääki jo josku puolen päivän jälkeen. Sit no, nukkuu melki puolet päivästä että saa univelkoja vaan pois. Ei, tää nukku-tyyli ei auta asiaa yhtään mitenkään, tääkin rasittaa pientä pääkoppaa henkisesti paljon.
Ja sit kun vedät sen koko päivän puolteholla, ei oikeen välttämättä jaksa tehdä mitään, ei ees lähtee lenkille, ei kirjottaa tänne bloginpirkuleeseen, ei mitään.
Ihmiset ei kiinnosta, koska ei vaan jaksa. Se ei johdu muista, vaan omasta itestä. Mielummin pysyy kotona, kun et menis kenen tahansa seuraan poissaolevana ja haukotellen puolkuolleena. Yritä siinä selittää "Eiku mua väsyttää vaan", no mitä vittua sä siinä sit vielä istut (tmv.)?
Tässäkään tekstissä ei edes periaatteessa avaudu mikä siellä päässä piruna viiraa loppupeleissä, eikä se tarkotus ookkaan. Enemmänkin oli pakko päästä kirjottaan tää sama sekava teksti ulos, mitä ei osaa oikolukemallakaan vääntää järkeväks puheena.
Väsymys ei oo edes vastaus, vaan raavitaan paljon pintaa syvemmältä. Tosin niin syvälle ei taida kyetä kukaan ees sukeltaan, en edes ite tällä hetkellä. Tosin en haluaiskaan, oonhan vesikammonen hobitti.
Joku optimisti vois löytää tästäkin tekstin pätkästä jo jotain positiivista ja "voimavaroja", mutta tämmönen ikunen pessimistin ja realistin sekotus ei moiseen höpöttelyyn jaksa uskoo tänäkään päivänä. Tää blogi ei oo terapia-piste, pikemminkin vaan se hetken satama ja olematon ihminen, jolle voi avautua kaikesta ilman tuomitsemista ja arvostelua.
Ens vuonnakin olis tarkotus lähtee kattoon Ozzy Osbournee Hartwall Arenalle, olin viime viikolla hetken ihan fiiliksissä siitä. Ja toissapäivänä kun liput tuli postissa käteen. Mut jotenkaa ei enää sekään tunnu niin "OMG LET'S GO!!!!" -fiilikseltä, enemmänki et..
Kyllähän sinne menee, ja pakko toivoo että siihen menessä tää pää on jotenki järjestäny ite ittensä kasaan. Ihan niinkun ennenkin, paletti on aina jotenki koossa pysyny, vaikka värit meneeki enemmän tai vähemmän sekasin siveltimen hutasuista.
Onhan tässä yli 9 kuukautta aikaa skarpata itteensä, ja saada se moodi taas päälle, mikä oli hetki sit.
Mistähän edes alottasin, joo viime vuodesta lähtien oli tarkotus kirjotella joka kuukausi jotain. Mutta jotenkaan ei vaan saanu irti mitään itestään ennen tätä.
Tääkin rustaus tulee pitkästä aikaa yöllä, kun yhessä vaiheessa olisin ollu jo nukkumassa tähän aikaan. Mut jotenkin ne vanhat paskat jaksaa nostella päätään tähän aikaan vuodesta. En halua, en pysty, eikä oikeestaan edes huvita.
Yleensä ihmisen mieli piristyy kun tulee kesä, mutta oma mieli vaan tummenee ja uppoo niihin syviin vesiin. Jotenkin nää kesät saa mut vaan niin pahalle mielelle ja jäämään sinne kotiin. Vaikka ilma ois kun morsian, kaikilla kivaa ja niin pois päin.
Paha olo ei johdu ihmisistä, eikä edes (taas) siitä etteikö "kehtais" tän näkösenä mennä ulos. Vaan se on siellä syvällä pääkopan uumenissa.
Ja taas tulee vielä enemmän entisestään se "vieraantuminen" muista, jotenkaan ei vaan halua näyttäytyä missään. Korkeintaan pakollisesti kaupassa. Lenkille pääsee onneks senverta syrjemmille seuduille, missä ei pahemmin ketään vastaan tule. Tai sit käy myöhään yöstä.
Tälläkin hetkellä vähän mietin että mitä ja miten kirjottasin, vaikka hetki sit oli asiaa vaikka puolelle Suomee jakaa.
Kun sitä pahaa oloo ei osaa käsitellä kokonaiskuvana ite, niin miten siitä osais kirjottaakaan järkevästi.
Kaiken huomas jo siitä, miten yht'äkkiä unirytmi menikin päälaelleen, muutama kuukausi sitten olin jo nukkumassa ennen 11 illalla, ja heräs skarppina 5-6 väliin. Mut nykyään tää valvomine menee tähän myöhempään yöhön, yrittäen ottaa koppia omista ajatuksista tuloksetta. Nuku max. 1-3tuntia kokonaisuudessaan vähän väliä heräillen. Ja seuraavana päivänä väsyttääki jo josku puolen päivän jälkeen. Sit no, nukkuu melki puolet päivästä että saa univelkoja vaan pois. Ei, tää nukku-tyyli ei auta asiaa yhtään mitenkään, tääkin rasittaa pientä pääkoppaa henkisesti paljon.
Ja sit kun vedät sen koko päivän puolteholla, ei oikeen välttämättä jaksa tehdä mitään, ei ees lähtee lenkille, ei kirjottaa tänne bloginpirkuleeseen, ei mitään.
Ihmiset ei kiinnosta, koska ei vaan jaksa. Se ei johdu muista, vaan omasta itestä. Mielummin pysyy kotona, kun et menis kenen tahansa seuraan poissaolevana ja haukotellen puolkuolleena. Yritä siinä selittää "Eiku mua väsyttää vaan", no mitä vittua sä siinä sit vielä istut (tmv.)?
Tässäkään tekstissä ei edes periaatteessa avaudu mikä siellä päässä piruna viiraa loppupeleissä, eikä se tarkotus ookkaan. Enemmänkin oli pakko päästä kirjottaan tää sama sekava teksti ulos, mitä ei osaa oikolukemallakaan vääntää järkeväks puheena.
Väsymys ei oo edes vastaus, vaan raavitaan paljon pintaa syvemmältä. Tosin niin syvälle ei taida kyetä kukaan ees sukeltaan, en edes ite tällä hetkellä. Tosin en haluaiskaan, oonhan vesikammonen hobitti.
Joku optimisti vois löytää tästäkin tekstin pätkästä jo jotain positiivista ja "voimavaroja", mutta tämmönen ikunen pessimistin ja realistin sekotus ei moiseen höpöttelyyn jaksa uskoo tänäkään päivänä. Tää blogi ei oo terapia-piste, pikemminkin vaan se hetken satama ja olematon ihminen, jolle voi avautua kaikesta ilman tuomitsemista ja arvostelua.
Ens vuonnakin olis tarkotus lähtee kattoon Ozzy Osbournee Hartwall Arenalle, olin viime viikolla hetken ihan fiiliksissä siitä. Ja toissapäivänä kun liput tuli postissa käteen. Mut jotenkaa ei enää sekään tunnu niin "OMG LET'S GO!!!!" -fiilikseltä, enemmänki et..
Kyllähän sinne menee, ja pakko toivoo että siihen menessä tää pää on jotenki järjestäny ite ittensä kasaan. Ihan niinkun ennenkin, paletti on aina jotenki koossa pysyny, vaikka värit meneeki enemmän tai vähemmän sekasin siveltimen hutasuista.
Onhan tässä yli 9 kuukautta aikaa skarpata itteensä, ja saada se moodi taas päälle, mikä oli hetki sit.
Kommentit
Lähetä kommentti