Sattuuhan sadepäiviä
Avasin tän blogin jälleen, hilppa vajaan 3 kuukauden hiljaiselon jälkeen. Ensimmäinen fiilis oli, tai oikeestaan semmosta ei edes ollu. Ainoastaan syvä, raskas huokaus, taasko mennään.
Tarkotuksena oli kirjottaa kesästä joku yltiömäisen hyväntuulinen ja kiva postaus, ja moinen on varmasti tulossakin vielä jossain vaiheessa myöhemmin.
Tavallaan nää kuukaudet on menny ihan mukavasti, ei mitään järisyttävän ihmeellistä oo tapahtunu missään vaiheessa.
Samalla synkällä ja rososella polulla kuljetaan kuten aina ennenkin.
Täähän on just se polku mille aikoinaan loikkasin, ja mille päätin jäädä lopullisesti. Poiskin täältä pääsis toki koska vaan, jos haluais.
Omalla tavallaan tää vaan sopii itelle paremmin kun mikään muu polun pirkule. Joku vois sanoo "kauniisti" tätä häiriintyneeks, ja toinen taas jotenkin pirun synkäks kulkureitiks elämässä. Mutta hei, polvenkorkunen hobitti on muutenkin kokonaan pimee sekä häiriintyny. Joten.
Oon ollu tällä polulla kun kotonani nyt liki 20 vuotta.
omituisia tekstejä.
Siirrytään kuitenkin pari kuukautta taaksepäin. Pitkästä aikaa sydän päätti muistuttaa vioistaan pienesti.
Tai no vioista, viasta, mene ja tiedä kun lääkäritkään ei vieläkään tiedä tarkalleen mistä sydämen viasta/vioista nää oireilut, saati kohtaukset oikein johtuu.
Yli kolmeen vuoteen niitä pahoja kohtauksia ei kuitenkaan tullu ollenkaan, oireiluja kylläkin näiden vuosien ajan.
Harvoin niitäkin, tarkemmin sanottuna ehkä muutaman kerran vuodessa jos niinkään usein.
Nyt kuitenkin vajaa viikko sitten illalla alko vanhaan tuttuun tapaan näkökyky huonontua, päätä kääntäessä kaikki meni kun hidastetussa filmissä. Tottakai siitä hämmenty samantien, ei sitä vuosien jälkeen muistanu että yks oireista on justiinkin tämä.Eikä tästä kauaa menny, puhutaan minuuteista, kun alko jälleen jalat puutua. Tässä vaiheessa tajus taas, että ei helvetti se iskee jälleen, tai ainakin yrittää.
Siinä ei auttanu kun vaan istua paikallaan ja odottaa tuttuun tapaan, paheneeko oireet pidemmälle vai jääkö se tähän jalkojen puutumiseen.
Jäi, sillä kertaa pääsin yllättävän helpolla. Tai no ainakin kuvittelin näin vielä silloin.
Näkö alko pikkuhiljaa normalisoitua takasinpäin ja jalkojenkin puutumis-tila rupes hälveneen siitä pikku hiljaa.
Sydän hakkas kyllä edelleen kun viimestä päivää, tuplaten tiheemmin kun mitä normaalisti. Normaalistikin sydän tykyttelee epätahtisen tiheesti, mitä nyt jättelee lyöntejä tuon tästä välistä.
Lääkäritkin toisinaan ihmetelly leposykettä, miten se heiluu siinä 90-100 välissä.
Tästä ei menny kun muutama tunti, kun aattelin vetää itteni levyks petiin vihdoin ja viimein. Kaikki oli edelleen ihan ok, oireilut ohi eikä niiden jälkeen ollu tullu enää mitään.Sitä en muista kuinka kauan ehin nukkua, kun heräsin tajuttomaan kihelmöintiin. Koko kroppa oli puutunu päästä alaspäin.
Valve-, että REM-unista aikoinaan monesti kärsineenä tiesin, ettei se ollu tällä kertaa kumpaakaan. Olin täysin hereillä koko ajan. Iho tuntu jääkylmältä, silti tuntu siltä että olisin ollu tulessa. Tunsin oman sykkeen päässä asti, ja taas kun käänsi päätä kaikki näky hidastetusti. Henki ei kulkenu kunnolla, ja ai että sitä köhinää/hapen haukkomista.
Siinä vaiheesa on hankala hälyttää apua, kun mikään ruumiinosa ei yksinkertasesti toimi.
Se kauan tätä kesti, en tiedä, ei pahemmin mitään kelloa tullu kateltua. Sitä vaan tavallaan odotti että vetääkö se siihen lopulliseen, tiedottomaan tilaan kuten yleensä näissä kohtauksissa vai ei.
Mutta ei, se kohtaus ei kuitenkaan äityny siihen aggressiivisimpaan pisteeseen kuten yleensä.
Vaarallisintahan lääkäreidenkin mukaan on se, jos se kohtaus menee niin ikään loppuun saakka, koska se vetää ihmisen tajuttomaks.
Ja kun yksin asuu, niin eihän kukaan voi tietää mitä näiden neljän seinän sisällä tapahtuu. Eikä oo ketään soittamassa apua.
Lääkärit näiden monien vuosien tutkimisten ja hutkimisten jälkeen ei oo vieläkään löytäny syytä näille kohtauksille/oireille. Sanovat vaan aina, että älä rasita sydäntäs liikaa koska se on sydänperäistä.
Tahdistimesta ja sydänlääkkeistä on pariin kertaan puhuttu kardiologin kanssa. Mutta tossa sydämessä on senverta vikoja, ettei kumpaakaan kuitenkaan anneta. Ne kun voi vaikuttaa negatiivisesti toisten vikojen takia, mistä olis enemmän haittaa kun hyötyä itelle.
Tän jälkeen monia voinee kiinnostaa mitä ne viat on, niin listataan ne tähän:
- Oikea haarakatkos
- Vasen haarakatkos (läppävika, synnynnäinen /leikattu 7kk iässä)
- Sivuääni
Mainittakoon tähän väliin uusillekin lukijoille, että ne pahimmat kohtaukset muistuttaa rajua epilepsia-kohtausta.
Epilepsia on kuitenkin lääkäreiden tutkimusten perusteella täysin poissuljettu, sitä se ei ole.
Kommentit
Lähetä kommentti